Vapaa musta nainen

Kansallissosialismi - NYT [Pienimuotoinen novelli joka esittelee syyttä halveksitun ja mustamaalatun demokraattisen ja aidosti tasa-arvoisen aatesuuntauksen todelliset tavoitteet]

2018.02.27 12:37 vastarintaonvapautta Kansallissosialismi - NYT [Pienimuotoinen novelli joka esittelee syyttä halveksitun ja mustamaalatun demokraattisen ja aidosti tasa-arvoisen aatesuuntauksen todelliset tavoitteet]

Törmäsin tämmöseen hienoon tarinaan jossa kuvaillaan tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaa. Mielestäni /suomen ja muidenkin tulisi lukea se jotta tietävät millaista yhteiskuntaa kansallismieliset patriootit todellisuudessa yrittävät rakentaa sen sijaan että uskoisivat vasemmistolaisten ja globalistien valheita aatteesta. Kaikki krediitti "NOX":lle tämän kirjoittamisesta.
Osa 1:
Koulujen lähellä metsässä näkyy erilaisia temppuratoja. Sinne on kokoontunut myös Virvatulet-nimisen päiväkerhon lapsia. Päiväkerhossa lähiseudun lapset viettävät noin neljä tuntia päivässä. Kaupungissa ei ole päiväkoteja vaan ainoastaan kerhotoimintaa. Jos lapset tarvitsevat pidempiaikaista hoivaa yhteiskunnalta, lastenhoidon piiritoiminnan naiset hoitavat heitä. Se on myös yksi monista paikoista, jossa naiset suorittavat yhteiskuntapalveluksen velvollisuutena omaa maataan kohtaan. Se vastaa miesten pakollista asevelvollisuutta.
Koulu päättyy ja lapsia ryntää valtavasti ulos. Tytöillä on yllään hameet ja pojilla housut näin kesäaikaan, mutta myös ulkoiluvaatteita näkyy lasten päällä. Joku on onnistunut hyppimään kuralätäkössä matkalla kohti suojatietä. Lapset huomaavat lopulta väistää minua, kepin kanssa kulkevaa vanhempaa naista.
Opettaja huutaa lujaa lasten perään ja tuo juosten jonkun unohtaman takin. Lapset ryhmittyvät suojatien viereen ällistyttävän suoriksi riveiksi. Joku innostuu laulamaan reippaasti ja muut liittyvät mukaan. Liikenteenohjaaja komentaa lapsia olemaan hiljaa heidän ylittäessään suojatietä ja kehottaa heitä väistämään muita kulkijoita. Seuraani liittyy valkoiseen mekkoon pukeutunut nuori nainen, jolla oli sähköavusteisen pyörän takatarakan laatikossa ostoksia. Hänen nimensä on Ella.
Ruokakaupat muistuttavat täällä toreja, ja niistä toimitetaan ruokaa suoraan koteihin. Kasviksia on tarjolla valtavasti, ja kaikki ruoka on pääosin luonnonmukaisesti tuotettua tavallista kotiruokaa. Valkoista vehnää ja sokeria sisältävää teollista valmisruokaa ei juuri näy. Virvoitusjuomat ja makeiset eivät hallitse kaupan hyllyjä, ja ne on valmistettu mahdollisimman luonnonmukaisesti. Löytyypä kaupungista myös ihan perinteisiä ompelimoja ja kotimaisena työnä tehtyjä vaatteita sekä kenkiä. Tavarat aina huonekaluista tekstiileihin on valmistettu kestämään kulutusta.
Ella kertoo, että hänellä on kotona erikokoisia TV-näyttöjä ja mukanaan älypuhelin, kun ihmettelin, myydäänkö niitä kaupungissa lainkaan. Kuulemma älylaitteiden räpläämiseen ei kuluteta liikaa aikaa, sillä valtio kannustaa liikunnalliseen elämäntapaan ja jokaisella on töitä tehtävänä. Uusinta uutta ovat edistyneet hologramminäytöt. Mitä ihmettä Suomessa oikein tapahtuu? Ovatko hipit valloittaneet maan?
Ellan kolme lasta ovat päiväkerhossa noin neljä tuntia päivässä. Ella kertoo olevansa mausteiden pienviljelijä ja rivitaloalueella on viljelypalstoja. Hänen miehensä Onni on töissä telakalla. Pian lähiöiden takana sijaitsevat maataloustuotannon alueet, joissa ainoa sallittu tuotantotapa on luomutuotanto. Ihmisiä asuu paljon maaseudulla tai maaseutumaisissa kaupungeissa. Ella tekee välillä vapaaehtoistyötä kaupungin juna- ja metroasemilla, joissa törmää muutamiin vaikeissa perheolosuhteissa oleviin nuoriin sekä alkoholisteihin. Ellan ystävätär Freya on koulutukseltaan fyysikko ja hän tekee pidempää päivää etenkin nyt, kun lapset ovat jo vanhempia. Freyan miehen työpaikka on Pohjoismaisessa Liittoumassa maanpuolustuksen parissa.
Kysyn Ellalta, mistä ihmeestä täällä voi ostaa tupakkaa tai alkoholia? En löytänyt niitä isosta ruokakaupasta. Alkoholi- ja tupakkamyynti löytyvät sittenkin kaupan takaosasta, ja sen eteisen täyttävät värikkäät julisteet. Niissä lukee iskulauseita: Liity jo tänään vanhempien herrojen maastoklubiin! Modernia kansantanssia Liekkiö-salissa! Tapanilan radalla ammutaan taas tiistaisin! Tee velvollisuutesi ja ompele villasukat naapurisi ikäihmiselle! Ja niin edelleen.
Kiinnitän huomiotani erityisesti autoteiden ja rakennusten hyvään kuntoon, mutta toisaalta myös ihmisten asiallisuuteen, työteliäisyyteen ja käytännöllisyyteen. Joku auttaa vanhuksen kadun yli ja juttelee tämän kanssa samalla kysellen tämän vointia. En näe kenelläkään muoti- tai merkkivaatteita, vaan katukuva on kuin ripaus modernia hippeilyä, armeijatyyliä ja univormuja sekä rentoa siistiä pukeutumista. Muutamilla naisilla on yllään jonkinlainen moderni versio kansallispuvusta.
Kaupungissa näkyy monenlaista arkkitehtuuria ja vanhoja rakennustyylejä on otettu rohkeasti uusiokäyttöön. Joku on keksinyt rakentaa Rooman Pantheonia muistuttavan kirjaston, jonka ohessa toimii lääkärin vastaanotto. Kaupunkikuvaa hallitsee vehreys, ja jopa muutama kahvila näyttää kasvihuoneelta.
Pyöräkaista päättyy kävelykatuun, mutta vaaleansinipunainen viiva kulkee aivan keskeltä promenadia. Katuun on piirretty lastenvaunujen kuva. Alue on vaunujen ja rattaiden määrään nähden tarpeellinen. Nyt näkyy modernia arkkitehtuuria ja rakennusten koko kasvaa. Lippurivistöt alkavat hallita katuja ja vanhan ostoskeskuksen ja epämääräisen torin vanhaa aluetta hallitsee linnakkeen näköinen rakennelma. Sen muuri on kuin Suomenlinnan vanhaa kivimuuria nurmikoiden keskellä ja valtava teräksinen rakennuskompleksi alueen ydin.
”Isäni vitsaili, että se olisi pitänyt rakentaa pyramidin muotoiseksi ja sai sen jälkeen miltei turpaansa kerholla”, joku sanoo äkkiä vieressäni. ”Hän eli sittemmin Hampurin anarkistien yhteisössä. Kun tukirahat loppuivat, idea autonomisesta vapaakaupungista lakkasi viehättämästä.” Vieressäni olevalla miehellä on siistit vaatteet yllään. Tukka on ajeltu lyhyeksi ja takissa on hihamerkki, joita näkyi myös kaupungin katukuvassa. Hän kertoo työskentelevänsä senaatissa tiedotustehtävissä.
”Mikä tuo suuri linnoitus on?”, kysyn mieheltä tilaisuuden tullen. ”Se on muistomerkki vapauden puolesta taistelleille”, mies vastaa. Vasta nyt älyän katsoa tarkemmin valtavan kokoisia hologrammimaisia valonäyttöjä, jotka on pystytetty linnakkeen sisääntuloteille. Niissä pyörii kuvaa historiallisista tapahtumista. Lopuksi näyttöön jää teksti ”Kansallissosialistinen Suomi 20 vuotta”. Hymyilen hetken, mutta sitten miehen sanat uppoavat tajuntaani koko voimallaan. Muistomerkki vapauden puolesta taistelleille. Kaikki eivät ole enää juhlimassa uuden yhteiskuntajärjestyksen merkkivuotta. Elämä on kulkenut eteenpäin ja uudet sukupolvet elävät nyt modernin kansallisuusaatteen, modernin kansallissosialismin aikaa.
Mies kiirehtii töihin ja minä päätän lähteä etsimään mainoksissa kaupungilla vilahtanutta globalisaatiomuseota. Telakan alue on suurempi kuin osasin arvatakaan ja uudet teollisuusalueet jatkuvat kohti itää. Työntekijöitä näkyy ulkona lounastauolla ja meteli on kova. Näkemäni kaupunkilaiset olivat pääosin valkoisia, mutta lukuisia turisteja osui myös silmiini.
Eläkeläispari tulee vastaani ja neuvoo tien museolle. Lasikaapissa aulan seinää koristaa puoliksi poltettu sateenkaarilippu. Museossa esitellään muun muassa globalisaatio- ja monikulttuurisuuspropagandaa, kuvia anarkisteista ja feministeistä sekä EU-johtajien vanhoja puheita monikulttuurisuuden, sateenkaariaatteen ja Euroopan liittovaltiokehityksen välttämättömyydestä ja väistämättömyydestä. Pyörähtääpä siellä myös entuudestaan tuttu ja vaivaannuttavan nolo video Angela Merkelin nuoruudesta DDR:ssä. Videolla hän tanssii käärmetanssia bikinit päällä yliopistokavereidensa edessä.
Vanhoissa puheissa vaaditaan vihapuheen, kyberturvallisuuden ja globaalien ihmisoikeuksien nimissä toisinajattelun tuomitsemista. Museossa on huone, jossa on niin sanottua ”taidetta” valokuvina tai videoina. Ennestään tuttuja ovat virtsaan upotettu Jeesus sekä kuukautisverellä maalatut pääsiäismunat, mutta siellä on kuvia paljon rankemmastakin kulttuurimarxistisesta ”rappiotaiteesta”. Jatkan matkaani eteenpäin.
Erityisen kiinnostava on huone, jossa pilapiirtäjät ovat piirtäneet vuosien saatossa kuvia globalisteista. Finanssikapitalistien puheet ja kuvaukset heidän toimistaan kansallismielisiä valkoisia vastaan on koottu erilliseksi suureksi näyttelyksi. George Soros, Jacob Rothschild ja muut suursijoittajat edustavat siellä vanhoissa videopätkissä FED:n ja finanssikapitalismin hirmuvallan aikaa. Vähemmistöjen asiaa aggressiivisesti ja mellakoiden ajavien liikkeiden kuten Antifan ja Black Lives Matterin rahoituksesta on koottu erittäin mielenkiintoista tietoa. Kaikki globalisaatiomuseossa esitellyt henkilöt ovat kuolleet ja instituutiot ovat lopettaneet toimintansa jo aikaa sitten.
Kokoan itseäni, jotta voin mennä hautamuistomerkille. Minulla ei ole edes kukkia sinne vietäväksi. Ei ainoatakaan kynttilää tai muistolausetta. Eliitti yritti usuttaa kansalaisia viimeiseen asti toistensa kimppuun, jotta huomio kääntyisi pois heidän omista rikoksistaan. Kiipeän pienen mäen päälle, mistä nimilaattojen rivistö alkaa osana seinämää, jonka yllä kohoaa kaupungin suuntaan suurikokoinen kansallissosialistisen Suomen symboli. Rivistö ei ole onneksi niin pitkä kuin pelkäsin sen olevan.
Nuori poika vieressäni asettaa kynttilän seinän viereen, peruuttaa pari askelta taaksepäin ja tekee hiljaisuuden vallitessa luontevasti roomalaisen tervehdyksen kunnioittaakseen vapaustaistelijoiden muistoa. Edes tuuli ei puhalla ja tuntuu kuin aika pysähtyisi hetkeksi. Ei, tämä ei totisesti ole 30-luvun Saksa, vaan kansallisuusaatteen uutta kukoistuskautta elävä moderni Suomi ja siihen herännyt koko läntinen maailma. Jään penkille muistomerkin viereen, kunnes mereltä puhaltava tuuli on kuivannut kyyneleeni.
Maailma on muuttunut. Siitä ei tullut täydellinen vaan jokaisessa yhteiskunnassa on yhä ongelmansa, jotka on ratkaistava mahdollisimman inhimillisesti mutta määrätietoisesti. Kaikkien niiden keskelläkin uusi yhteiskunta on parempi. Se on löytänyt valkoisten yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden. Ihmiset vaikuttavat itsevarmoilta ja rennoilta. He puhuvat tuntemattomille ja elämä on kaikin tavoin turvallisempaa. Miehet voivat puhua suoraan mielipiteensä ilman, että heidän jokaista sanaansa ja elettänsä valvotaan ja ilman että heitä syyllistetään maskuliinisuudesta, sovinismista tai luontaisesta taipumuksesta ottaa valtaa yhteiskunnassa. Naiset voivat olla feminiinisiä ja käytökseltään rakentavia ilman, että heitä kutsutaan tyhmiksi tai tietämättömiksi omasta parhaastaan. Lapset voivat olla lapsia ilman heihin kohdistuvaa seksualisointia ja materialistisen elämäntavan tyrkyttämistä.
Jokaisen oletetaan osaavan käyttäytyä asiallisesti, olipa tämä hetero tai homo, nuori tai vanha, mies tai nainen. Kouluissa ja päiväkerhoissa ei opeteta lapsille pelkkiä vapauksia ja äärettömiä mahdollisuuksia vaan myös velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan. Rahaa ei jaeta vastikkeettomasti kenellekään. Psykologinen sodankäynti, jota käytettiin kanavoimaan erityisesti naisten tyytymättömyys vihaksi vastakkaista sukupuolta ja perinteisiä arvoja kohtaan, on vihdoin loppunut. Muureja ei rakenneta enää luokkien keskelle ja yhteiskunnan sisälle hajottamaan kansallista yhtenäisyyttä vaan ainoastaan valtioiden ulkorajoille suojelemaan kansankokonaisuutta.
Lähden muiden mukana kohti suuria tietokonenäyttöjä ja katoan osaksi kaupungin ihmisvilinää.
Osa 2:
Saan korjatun juhlamekkoni kauppakeskus Ukon tutusta ompelimosta vuorokautta ennen juhlallisuuksia. Ostoskeskuksen Ukko-hologrammi hyppii keskellä aulaa heittäen hauskoja ja kannustavia kommentteja sen kanssa kommunikoiville lapsille ja lapsenmielisille. Pieni poika heittäytyy kauppakeskuksen lattialle huutaen naama punaisena, kun äiti yrittää tarjota hänelle mansikoita raparperijäätelön sijaan. Teini-ikäiset juoksevat ohitseni kohti suosittujen sisäliikuntamuotojen, kuten taistelun ja tanssin saleja treenireput selässään. Kestosuosikki on fyysisesti raskas ja vaativa virtuaalitaistelu, joka on sijoitettu erilaisiin pelimaailmoihin. Vartijat valpastuvat hetkeksi metelistä, mutta he jatkavat pian kierrostaan.
Kyläkaupat, pienet pohjoismaista tuotantoa myyvät kauppaliikkeet ja tehtaanmyymälät menestyvät taas hyvin Pohjolassa, joka toimii taloudessaan mahdollisimman omavaraisesti sekä sisä- ja ulkopolitiikassaan täysin itsenäisesti. Muistan varhaislapsuudestani yhä ajan, jolloin kodinkoneet saattoivat kestää käytössä jopa 30 vuotta. Sitten alkoi globalisaation tuottama kertakäyttökulttuurin ja materianpalvonnan aikakausi, jolloin tavaroiden lisäksi valkoisten yhteisöllisyydestä, perinteistä ja kulttuurista tehtiin halpahintaista rihkamaa. Kulttuurimarxismi saastutti luonnon lisäksi myös ihmisten mielet, ja aivan erityisesti se keskittyi aivopesemään nuoret fyysiseen ja henkiseen rappioon.
Hävittäjien lento jylisyttää taivasta, kun tulen ulos Liittouman virastotalon kahvitilaisuudesta päivää myöhemmin. Sain tapahtumakutsun tänä vuonna Freya Marttilan Pohjoismaisessa Liittoumassa työskentelevän puolison Severin kautta. Muistamme yhä, miten YK, EU ja Nato lähtivät yksissä tuumin liputtamaan kehitysmaamaahanmuuton ja ihmisoikeuksien puolesta, jotta halpatyömarkkinat sekä sionistien ajama Kalergi-suunnitelma juurettomasta, rodullisesti sekoittuneesta ja heikkolahjaisesta Euroopasta saataisiin väkisin toteutettua.
Selkärangattomat ja ahneet poliitikot tiesivät tarkalleen, mitä tekivät isäntiensä käskyttäminä. Bolsevikkien ja kommunistien käsissä oli jo kymmenien miljoonien valkoisten verta, mutta lisää oli sitä verta vielä saatava. Väestöräjähdystä tuettiin YK:n väestöpolitiikalla, ja samaan aikaan kehitysmaiden ihmiset ajettiin keskenään eliitin rahoittamiin verisiin sisällissotiin ”demokratian” nimissä, jotta siirtolaisvirrat kohti teollistuneita maita saataisiin liikkeelle ja valtiot finanssieliitin kuristusotteeseen. Meitä johtivat täysin moraalittomat ihmiset, joille niin luonto kuin ihmisetkin olivat pelkkiä tuotannon työkaluja ja halpatyömarkkinat yksi tapa tuottaa lisää pääomaa, jolla ostaa kaikki instituutiot kumartamaan eliitin käskyjä.
Tuuli saa korkean virastotalon seinää peittävän lippukankaan symboleineen aaltoilemaan. Leveää katua reunustava lippurivistö jatkuu syvälle ydinkeskustaan ohittaen modernia ja vanhempaa arkkitehtuuria sekä puistoja. Ryhmä japanilaisia turisteja jää ottamaan innoissaan valokuvia. Vapaustaistelun muistolinnakkeen katolla seisoo kansallissosialistisen Suomen ja Pohjolan symboli. Tänään alkoivat Vapaustaistelun voiton 20. vuosipäivän juhlallisuudet. Kukkaistutukset, juhlavalaistus ja liput hallitsevat kaupunkia. Esiintymislavoilla on monenlaista tapahtumaa ja taiteilijoita esiintyy kävelykaduilla. Markkinatoreilla myydään maatilojen ja käsityöläisten tuotteita, ja siellä on myös luomutilojen eläimiä lasten iloksi. Juhlia vietetään useassa kaupungissa yhtä aikaa. Yhden suurtapahtuman teemana on viikinkiaika. Lasten paraati kulki jo aamupäivällä läpi kaupungin. Pienimmät osallistujat olivat vasta taaperoikäisiä lapsia eläin- ja fantasia-aiheisissa puvuissaan.
Huomenna, varsinaisena juhlapäivänä, on vuorossa armeijan sotilasparaati. Toreille ei tarvita enää betoniesteitä eikä satoja mellakkapoliiseja suojelemaan kulkueita tai marsseja. Minut autetaan keppini kanssa eläkkeellä olevan kenraalin, Kalle Rissasen vuoden 1969 Volvo 164:ään, joka lähtee mustien autojen letkaan virastotalolta. Päätän tunnustaa minua hiukan nuoremmalle Kallelle viikko sitten tapahtuneen muistinmenetyksen, joita on sattunut muutamia viime vuosina. ”Alan harkita senioriyhteisöön muuttamista. Onhan tässä ikää jo yli 80 vuotta.” Vilkaisen hymyillen ohi vilahtavaa liikennemerkkiä, joka ei ole enää sukupuolineutraali. Osa ihmisistä pysähtyy tervehtimään tai kuvaamaan autoletkaa. Huomiseen sotilasparaatiin odotetaan tulevan yli satatuhatta katsojaa. Lasten oma paraati keräsi jo sekin kadunvarret täyteen väkeä.
Päivän ohjelmaan kuului ennen virallista kahvitilaisuutta tutustuminen historialliseen suurnäyttelyyn kansallissosialismin vaiheista 30-luvun Saksasta nykypäivään. Messualueen ulkopuolella oli näytillä panssarivaunuja, lentokoneita, sotilaspukuja ja aseita. Messupihan lipputangoissa liehuivat harvoin esillä olevat historialliset hakaristiliput. Lapsiperheitä parveili paikalla runsaasti heti aamusta ja moniin kulkuvälineisiin pääsi tutustumaan sisälle asti. Huomenna olisi vielä areenalla viralliset iltajuhlat tänään tuttavapiirissä pidettävien grillijuhlien lisäksi. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ei ajeta enää koodaribusseja Afrikkaan, Tuusulan Lotta-museossa eivät soi enää afrikkalaiset rummut eivätkä miehet tanssi enää heinäpellolla mekot yllään. Se oli aikaa, jolloin meitä aivopestiin uskomaan, että biologia, heteroseksuaalisuus, luonnonvalinta ja moraali olivat pelkkää halpaa pintamaalia uuden hajuttoman, mauttoman ja androgyynin ihmislajin maailmassa. Miten sekaisin maailma olikaan ollut silloin!
Vanha Volvo ajaa pienelle niitylle lähelle Severin omakotitaloa hiukan nytkähdellen. Auto alkaa olla yhtä hyvässä vedossa kuin minäkin. Severin kaksi vanhinta poikaa kiiruhtavat paikalle ja tekevät kenraali Rissaselle roomalaisen tervehdyksen ryhdikkäästi yhtä aikaa. Severin vaimo Freya kättelee minua yhdessä kahden nuoremman poikansa kanssa, jotka livahtavat pian omille teilleen. Talon suurella pihalla näen myös perhetuttuni Ellan tyttöineen. Kolmevuotias Nelli juoksee vanhempien lasten perässä kirkuen. Viisivuotias Mirva taas katselee pikkusiskoaan hengästyneenä juoksupyrähdyksen jälkeen ja menee pöytään syömään sinne juuri tuotuja lettuja. Läheisestä kaupunkimetsästä kuuluu ääniä ja arvaan, että Ellan teini-ikäinen poika Okko on siellä kavereineen. Minun ei tarvitse pettyä.
”Parlamentaarikot eivät ole ajaneet tarpeeksi painokkaasti Kiihtelysvaaran alueen harvennushakkuiden lopettamista Aarnikotka-projektissa!” Okko istuu kannolla musta pellavatunika yllään ja vaalea tukka pystyssä sojottaen. Hän on kuitenkin laittanut tunikansa hihaan yläkoululaisten juhlissa käyttämän kansallissosialistisen valtion hihamerkin, vaikkei solmiota ja kauluspaitaa ole. Kukaan ei niitä tosin Okolta odotakaan. Luonnonsuojelu on tärkeämpää kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, sillä väestöräjähdys ja teollistuminen ovat tuhonneet planeettaa hirvittävällä tavalla. Tasapainon löytäminen teollisuuden ja luonnon ehtojen välillä ei ole aivan yksinkertainen asia. Kansalaiset on velvoitettu osallistumaan luonnonsuojeluun tai yhteisöllisiin projekteihin. Okon tavoin osa nuorista on kiinnostunut ulkoparlamentaarisesta toiminnasta Vihreä vallankumous -nimisen järjestön riveissä, jonka on todettu valtion senaatissa asti toimivan laillisin keinoin.
”Onneksi hävittäjät lentävät nyt eivätkä lasten päiväuniaikaan”, Ella huokaisee, kun palaan pihalle juhlien keskelle ja taivas jylisee taas. ”Onko Okko yhä metsässä?”, Ella kysyy minulta. ”Pelkään, että jonakin päivänä hän soittaa minulle ja kertoo olevansa Kongossa GreenWar-sademetsäaktivistien kanssa! Toivottavasti armeija pudottaa pojalta pahimmat kierrokset.” Katson Ellaa lempeästi ja tuhahdan rauhoittavasti. ”Okko on fiksu ja päämäärätietoinen poika! Hän on fanaattinen mutta huolellinen kaikessa, mitä tekee, ja olen varma, että hän istuu parlamentissa vielä jonakin päivänä, vaikka minä sitä tuskin olen enää näkemässä.”
Pienemmille lapsille on oma alue pöytineen ja tuoleineen. Elävä musiikki soi suuren pihamaan katoksen alla. Liittouman eteläisen tukikohdan telakka on Ellan miehen Onnin työpaikka, ja myös sieltä on työntekijöitä yksityisissä juhlissa. Ella pääsee livahtamaan Freyan ja miesten luokse juttelemaan, kun hoitopiiri katsoo tyttöjen perään. Minä lupaudun hoitovuoroon puolen tunnin kuluttua. ”Kutsuin sitä jo 90-luvulla uuskolonialismiksi. Globalistit kokeilivat, miten pitkälle voivat mennä, kun kaikki heidän vastustajansa yritettiin murtaa systemaattisesti”, Liittoumassa työskentelevä Pekka toteaa Onnille. Kalle ottaa grillistä lautaselleen ruokaa. Severi keskustelee Vetehinen-projektista, jossa maataloustuotannon kuormitus vesialueisiin voidaan minimoida edelleen ja puhuu metsähakkeen ja muun jätteen tuomisesta polttolaitoksiin uusilla kuljetusmenetelmillä. Sitten puhe kääntyy maanpuolustukseen.
Onnin puhelin välähtää ja hän lukee ääneen tuoreen uutisen kiinni jääneestä huumekauppiaasta, joka paljastui yläasteen entiseksi opettajaksi. Se yllättää jopa kaiken nähneen Kallen. ”Vanha kulttuurimarxisti siellä antamassa lapsille esimerkkiä globaaleista vapauksista!”, Kalle kiihtyy oikein kunnolla aiheesta. ”Sitä porukkaa riittää jokaiseen kaupunkiin ja kortteliin, kun silmä vähänkin välttää. Pitävät pössyttelyiltojaan edelleen Tampereella. Kuulin, että tilan seinältä löytyy nykyään jopa Tarja Halosen kuva. Siinä meillä oli varsinainen ylipäällikkö!” Kalle ottaa taskusta sikarin miesten nauraessa hetken aikaa. Eläkkeellä oleva kenraali on seurueen ainoa tupakoitsija.
”Pohjolaa pakoon muuttaneita entisiä punaisia lähti aikoinaan Saksaan, mutta nyt ne palaavat sieltä mellakoiden keskeltä häntä koipien välissä takaisin. Nyt tänne haluavat jo ranskalaisetkin, mutta pohjoismaista sukujuurta ei monesta ole löytynyt hienoja tarinoita enempää eikä Pohjolan kansalaisuutta saa sepitetyillä tarinoilla. Muuttavat sitten Unkariin, Slovakiaan tai Puolaan. Etelä-Saksa yritetään pelastaa mellakoilta, mutta pohjoisen ghettokaupungit ovat helvetinloukkuja, joista käsin maahanmuuttajien palautuskeskuksia vastustetaan terrori-iskuin. Ei löydy todellista tahtoa hoitaa tilanne, vaikka tolkullisia ja sivistyneitä keinoja olisi ollut estää invaasion luoma islamilaisten ja toisrotuisten valtioiden syntyminen Euroopan sydänmaille. Saksassa kuten muuallakin väärensivät jopa vaalitulokset rahaeliitin vallan varmistamiseksi”, Pekka muistelee menneitä historiallisena päivänä. ”Keski-Eurooppa tulee vielä nousemaan, mutta miten monen ihmisen hengen vetkuttelu on maksanut jo tähän mennessä?”
Freya auttaa juhlapalvelun talkooväkeä kodissaan heti, kun tilaisuus tulee. Hän katselee ruokailevaa Ellaa vakavoituen hetkeksi. ”Tiesitkö, että naisten äänioikeuden kieltämistä suorissa kansanäänestyksissä ehdotettiin 15 vuotta sitten ääripatriarkaattien puolelta? Ehdotus ei koskaan mennyt edes senaattiin asti. Freya istuu puutarhatuolilla syvänvihreässä mekossaan tumma tukka tyylikkäässä lettikampauksessa, jossa on mukana pari kukkaa, kuten monilla muillakin naisilla. ”Olin tuolloin juuri päättänyt pitkän yliopistokoulutuksen. Kiitos feministien vuosikymmeniä jatkuneen aggressiivisen ja provokatiivisen politiikan, he eivät oikeasti ymmärtäneet vaarantavansa toiminnallaan naisten kovalla työllä itselleen taistelemat oikeudet.”
”Ei kai täälläkin puhuta politiikkaa?” Severi tulee Freyan luokse haroen tukkaansa taakse ja halaa vaimoaan hetken lujasti univormu yllään. Ella kiirehtii viemään tytöt päiväunille. Hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut seuraamaan politiikkaa. Hän on ollut vain tyytyväinen, kun asiat toimivat, ja viiden lapsen nuorena perheenäitinä hän saa valtiolta hyvin tukea. Ellan ei tarvitse suorittaa naisten pakollista sotilaallista kurssia eikä yhteiskuntapalvelusta monilapsisen perheen äitinä. Hän aikoo mahdollisesti suorittaa kummankin vapaaehtoisesti. Ella hakee töitä nuorisotyön parista, kunhan tytöt ovat hiukan vanhempia. Mausteiden viljely yhteispalstalla on ollut Ellalle rentouttavaa harrastustoimintaa, josta hän on saanut hiukan lisätuloja. Myös Nellin ja Mirvan päiväkerho antaa hänelle hengähdystauon pari kertaa viikossa.
Kalle lähtee ostamaan monien tovereidensa karttamaa tupakkaa tehden pienen kävelylenkin leudossa keväisessä illassa. Matkalla tulee vastaan naisten vingate-muodin putiikki, kukka- ja sekatavarakauppa sekä elintarvikekioski. Uimahalli on muutettu kylpyläkäyttöön ja vanha kauppahalli toimii nyt urheilukeskuksena. Kalle on jo kääntymässä hotellilleen, kun hän näkee sekavan oloisen kookkaan miehen tien toisella puolella näyttämässä keskisormeaan ja huutelevan jotain. Kalle jatkaa matkaa kiinnittämättä mieheen huomiota, mutta tämä hoippuu häntä kohti. ”Johan nyt on perkele”, Kalle naurahtaa ja valmistautuu jo hymyillen reippaaseen painimiseen tarkistaen, että ase on hänen ulottuvillaan. Mies nimittäin kaivaa taskujaan epäilyttävästi. Hotellilta paikalle juokseva Markus käskyttää lujasti miestä pysähtymään pidellen käsiasetta. Mies pysähtyy horjahtaen ja hänet kaadetaan. Taskusta löytyy veitsi. Markus laittaa aseensa pois tarpeettomana. ”Totteli juuri oikealla hetkellä”, Markus toteaa Kallelle, kun poliisi tulee paikalle. ”Vaikuttaa enemmän mielenterveystapaukselta.”
Seuraavan päivän sotilasparaati ja iltajuhlat sujuvat suuremmitta ongelmitta ja Freyan perhe palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Niko lähtee takaisin armeijaan ja Tobias jatko-opintoihin. Freya menee töihin Liittouman teknilliseen tutkimuskeskukseen. Ella hoitaa vilkkaita pikkutyttöjään ja laittaa vanhemmat lapset kouluun. Kesälomalle perhe lähtee taas tuttuun vuokramökkiin ja Okko aikoo yöpyä läheisessä saaressa kavereineen seuraten samalla luonnonsuojelijoiden uusimpia tempauksia ympäri maailmaa.
Miten nopeasti hysteria ja huuto aikoinaan loppuivatkaan, kun kulttuurimarxistien härski valehteleminen median, ministeriöiden ja poliisin kautta karahti kiville rahavirtojen katketessa ja lobbaajien paljastuessa. Hollywood-tasoinen natsivouhotus ja ”holokaustista” rakennettu bisnestoiminta totalitaristisine pakkokeinoineen avautuivat silloin aivan uudesta näkövinkkelistä, kun sekä puolueetonta tutkimustietoa historiallisista tapahtumista että tietoa eliitin vähemmän jaloista päämääristä saatiin lopultakin suuren yleisön tietoisuuteen. Se oli räjäyttänyt pankin. Kirjaimellisesti. Suursijoittajat yrittivät ottaa itselleen kunnian rakentamansa totalitaristisen järjestelmän romahtamisesta ja he koettivat palata taas takaoven kautta vallankahvaan, kuten he olivat tehneet lukemattomia kertoja historian saatossa.
Ainoa rotu, jota oli kehotettu propagandassa olemaan lisääntymättä ja sekoittumaan muiden rotujen kanssa, oli valkoinen rotu. Näin oli siitäkin huolimatta, että valkoisia oli jo vuonna 2017 vain noin 10 prosenttia maapallon väestöstä. Kehitysmaiden väestö kasvoi nopeasti, ja vaikka rajat suljettiin, heidän määränsä nousi länsimaissa korkean syntyvyyden johdosta aiheuttaen valtavia turvallisuus- ja talouspoliittisia ongelmia. Pohjola antoi valtiomallillaan esimerkin siitä, että valkoisten kansojen ja rotujen oli löydettävä itselleen taistelutahtoa lamaannuksen keskellä eikä vieraiden eturyhmien edustajille tullut antaa minkäänlaista vaikutusmahdollisuutta valtiotasolla. Pohjola toimi aikoinaan ja toimii yhä modernin kansallissosialistisen yhteiskuntajärjestyksen lipunkantajana kansallisuusaatteeseen heräävälle lännelle.
Kotiin palatessani katson ensimmäiseksi tietokoneeltani videon lasten paraatista ja tarkistan, että Aarnikotka-projektissa lahjoituksillani ostettu pieni palsta aarniometsää on edelleen suojeltuna hakkuilta ja sen ekosysteemiä uhkaavilta vieraslajeilta.
Tämän tarinan loppusanat
Kansallissosialismissa naisten ei ole tarpeellista toimia tulenjohdossa tai kantaa vastuuta suurista linjoista. On tärkeää kokea kansallissosialismi ensisijaisesti henkisenä päämääränä. Kaikista tehokkainta taistelu on, kun se koetaan sisäisen ymmärryksen, sisäisen heräämisen kautta.
Naisilla on tärkeitä tehtäviä kansallissosialistisessa yhteiskunnassa. Kaikki ihmisen tekemä toiminta nähdään luonnonlakien kautta ja niitä myötäillen. Miehillä on velvollisuus ottaa ensisijainen vastuu yhteiskunnan johtamisesta ja naisten velvollisuus on tukea heitä tässä. Tämä ei tietenkään sulje pois naisten aktiivista taistelua aatteen nimissä.
Kansallissosialisti ei koe velvollisuutta pakoksi vaan tekee työnsä tietäen, että hän työskentelee aidosti rakentaakseen parempaa yhteiskuntaa. Kumpikin sukupuoli kunnioittaa toista ja kumpaakin tarvitaan pyörittämään yhteiskuntaa. Kansallissosialistit pitävät oman kansansa jäseniä veljinään ja sisarinaan, tovereinaan. Kaikista ei ole toimimaan johtajina ja kestämään kovaa henkistä painetta, uhkailua ja kiristystä. He, jotka sitä parhaiten kestävät, ovat yleensä miehiä.
Kansallissosialismi ei hyväksy naiskiintiöitä, sukupuolten tasapäistämistä, feminismiä eikä heikkoja miehiä valtioiden johtoon. Rahan perään kumartavat ja loputtoman konsensushakuiset ihmiset ovat vaaraksi valtioiden itsemääräämisoikeuden turvaamisessa. Globaali finanssieliitti on tukenut heikkotahtoisten ja ahneiden ihmisten valtapyrkimyksiä tahallisesti tehdäkseen kansallisvaltioista heikkoja. Niiden sisäinen mädätystyö kulttuurimarxistisella propagandalla on edennyt jo sairaalloiseen vaiheeseen, sillä koko valtiojohto noudattaa eliitin käsikirjoitusta globalisaatiosta, jossa tavalliset valkoiset ihmiset ajetaan täydellisesti nurkkaan heidän kotimaissaan. Kaiken normaalin, luonnollisen ja vakiintuneen systemaattinen murskaaminen sekä vapaus ilman vastuuta eivät ole koskaan olleet sivistyneiden yhteiskuntien normaali tapa toimia.
Väestönvaihtoa vastaan on taisteltava suurella rintamalla ympäri länsimaita. Kun yhteiskunnan sielu on vapaa ja sen tulevaisuus näyttää vakaalta ja valoisalta, se voi löytää kadottamansa itsetunnon. Kun oman kansan edun ajaminen nähdään osana ihmisyyttä ja luonnollista toimintaa, olemme oikealla tiellä. Kun yhteiskunnan henkinen tila on parantunut pitkällisen lannistamisen tilasta, yhteisöllisyys voidaan saavuttaa. Ei siksi, että valtio niin määrää vaan sen vuoksi, että haluamme aidosti auttaa omaa kansaamme.
Kansallisuusaate tulee nousemaan ja voittamaan tieltään kaikki sen eteen kasatut esteet. Kaikista luontevin tapa harjoittaa kansallisuusaatetta on tehdä se kansallissosialismin kautta, joka ei tee kompromisseja totuuden kanssa.
”Kansallissosialismi – NYT” -artikkeleiden pohjana ja inspiraationa on Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti. Artikkeleiden tarkoituksena on osoittaa, että Pohjoismaiden kansalaisten etua ajava kansallissosialistinen, moderni, vahva ja kuitenkin moniääninen yhteiskuntamalli on saavutettavista, jos meillä on todellista tahtoa antaa kansallemme ja rodullemme sen ansaitsema arvostus ja huolenpito.
Meillä on myös valtava kapasiteetti kehittää kansaamme ja yhteiskuntaamme eteenpäin sen kaikilla osa-alueilla. Artikkeli on samalla viesti vihollisille siitä, ettemme siirry sivuun ikiaikaisilta asuinsijoiltamme emmekä ryhdy orjiksi omissa maissamme. Radikaali kansallismielinen ja kansallissosialistinen ajattelu nousevat ja ne ovat jo nyt valtavirtaa monissa länsimaissa.
Mikään ei voi pysäyttää aatetta, jonka aika on tullut!
Omana loppunoottina haluaisin todeta että vaikka tuo visio on upea ja saa kyynelen silmänurkkaan, niin se ei ole helppoa saavuttaa ja vaatikin Turnerin Päiväkirjojen kaltaisen kansannousun jotta maailma pelastuisi ja saavutettaisiin yhteiskunta jossa kaikilla on hyvä olla.
submitted by vastarintaonvapautta to Suomi [link] [comments]


2016.03.03 09:34 tiikerinsilma AMA: Menneisyyteni on absurdi paskamyrsky, mutta olen selviytynyt kaikesta.

TL;DR: Soittakaa Eye of the tiger.
Kirjoittamisen jälkeen alkuun lisätty huomautus: mua alkoi naurattaa kun kirjoitin tän loppuun asti, vaikuttaa nimittäin niin absurdilta sattumusten sarjalta.
Taidan olla esimerki ns. resilientistä persoonasta. Elämäni on ollut aika epätavallista ja olen kahlannut läpi mielettömistä paskamyrskyistä vahingoittumatta kovin pahasti. Miksi ja miten? Vaikea sanoa, kenties se että ikävyydet alkoivat niin nuorina preparoivat lopuille. Ajattelin että ehkä teitä kiinnostaa sosiaalipornon hengessä kuulla aiheesta – ja kuka tietää, ehkä mä voin antaa jotain vinkkejä vaikeuksien kanssa painiskeleville. Nuoremmille lukijoille tämä olkoot tarina siitä miten asioilla on tapana järjestyä.
Osa yksityiskohdista tarinassa (kuten ikävuodet jne) on muutettu oman ja muiden yksityisyyden suojelemiseksi. Kaikki tapahtumat ovat tosia. Jos tuntuu tutulta, olen kertonut ne aiemmin redditissä englanninkielisellä throwawaylla.
Niin, mistäs pitäisi aloittaa? Olin lapsena aika yksinäinen, mutta fiksu kakara, jonka elämää lähinnä haittasivat ylikontrolloivat vanhemmat. Käytännössä kaikki mikä ei ollut erikseen ja eksplisiittisesti sallittua oli kiellettyä. Asiat muuttuivat dramaattisesti kun mun faija sairastui syöpään kun olin 11-vuotias. Se oli aika ikävä vuosi seurata sitä kuihtumista ja toisaalta miten mutsi työnsi rahaa uskomushoitoihin yms. Noutaja faijalle tuli mun kahdentenatoista syntymäpäivänä.
Mun mutsi sekosi täysin faijan kuoleman jälkeen ja muuttui kyvyttömäksi toimimaan vanhempana. Käytännössä jouduin olemaan huoltaja sekä itselleni että hänelle. Näin nälkää ja kaikki oli aika perseestä. Mutsi oli kuitenkin hyvä pitämään kulissit yllä enkä mä ymmärtänyt pentuna hakea apua mistään, niin sosiaalihuolto yms eivät puuttuneet peliin. Anekdoottiesimerkkinä mutsin perseydestä on vaikka miten hänellä oli tapana herättää mut töihin lähtiessään joskus kuudelta ja kertoa hyppäävänsä työmatkalla rekan alle jne. Tällaiset kasuaalit itsemurhauhkaukset olivat osa päivittäistä kokemusta teininä.
Yllättäin tästä seurasi että mä olin teininä aika erilainen kuin muut, sellainen pikkuvanha ja ehkä masentunut. Koska yläaste on mitä on, tämä johti järjestelmälliseen ja sadistiseen koulukiusaamiseen. Siihen osallistui myös osa opettajista, koska en ollut näkyvän uskonnollinen ja asuin lestadiolaisseudulla. Se taas ajoi entistä eristyneemmäksi sosiaalisesti. Ollessani 13/14 luin sitten Orson Scott Cardin Ender’s Gamen. Sain tästä ajatuksen kuinka ratkaista ongelma… Yleistä apinalaumaa vastaan ei ollut mahdollisuuksia puolustaa itseään fyysisesti. Niinpä kohtasin pääkiusaajan tämän ollessa yksin koulumatkallaan ja syyllistyin erittäin törkeään, laskelmoituun pahoinpitelyyn. Koska olin yhä alaikäinen tästä ei tullut rikosoikeudellisia seuraamuksia, mutta kaikki muita kyllä.
Tilanne kuitenkin ratkesi. Kiusaaminen päättyi koska ihmiset varmaan pelkäsivät että ryömisin ikkunasta puukko hampaissa yöllä kylään. Pahinta on että se olisi ollut varmaan ihan mahdollista. Dokumentti valkoinen raivo osui lähelle; olin potentiaalinen kouluampuja, joka ei vaan koskaan tarrannut aseeseen. Sain lopulta sitten ensimmäisen ystävän, joka oli samalla tavalla sosiaalinen hylkiö. Harmi kyllä hän oli selvästi kliinisesti masentunut ja tipahtanut kaikkien tukiverkostojen ulkopuolelle. Hän päätyi ampumaan itsensä ensimmäisen lukiovuoden lopuksi alkoholisoituneen isänsä metsästysaseella. Löysin ruumiin.
On vaikea arvioida jälkikäteen, että olinko oikeasti masentunut. Selvää kuitenkin on, että sellainen yleinen ulkopuolisuuden tunne nousi aivan uusiin sfääreihin tämän jälkeen. Menestyin erinomaisesti lukiossa, mutta olin totaalisen yksin ja kotielämä jatkui erittäin stressaavana. Osittain tämän ystävän esimerkin innoittamana päädyin siis siihen, että olisi parempi ottaa exit elämästä. Perustelin sen yleisellä alienaatiolla; tunsin olevani väärällä planeetalla. Otin selvää junien aikataulusta ja päädyin odottamaan rahtijunaa pää raiteella. Olin niin huomaavainen etten halunnut aiheuttaa vaivaa matkustajajunan matkustajille.
Siinä syksyn lehtien keskellä loikoillessani ajattelin elämää, maailmaa ja kaiken epäoikeudenmukaisuutta. Kelatessani kaikkea tapahtunutta ja verratessani sitä tuntemiini ihmisiin tulin aivan helvetin vihaiseksi. En vihaiseksi ihmisille, vaan yleisesti maailmalle. Päädyin samaan jonkinlaisen valaistumiskokemuksen siitä, että itsemurha ei ollut ratkaisu vana periksi antaminen. Se oli ultimaattinen voitto niille voimille ja tekijöille, jotka olivat yrittäneet murtaa minut. Päädyin vannomaan etten koskaan antaisi periksi, ihan silkkaa vittuumaisuuttani, tapahtui mulle mitä tahansa. Tämä ajatus sai lähtemään raiteilta ehkä minuutti ennen junaa. Päätös on sittemmin pitänyt, eikä kuolema ole enää käynyt koskaan mielessä.
Suoritin ylioppilaskirjoitukset hienosti, pääsin kiinnostavalle alalle yliopistoon ja elämä parani merkittävästi. Opiskelijaympäristössä ja oikeassa kaupungissa tunsi olevansa ensimmäistä kertaa sekä vapaa että osa jotakin. Erikoinen taustani aiheutti kuitenkin vaikeuksia solmia syvempiä ihmissuhteita. Mulla oli toki tyttöystäviä, mutta ajelehdin suhteesta toiseen tuntematta oikein mitään. Opin sosiaalisesti sulavaksi tavalla joka saa ihmiset pitämään minusta ilman että he oppivat tuntemaan minua lainkaan. Ihmiset pitävät nauramisesta ja itsestään puhumisesta, joten kun kyselee heiltä asioita ja on hauska, he eivät huomaa etteivät tunne minua lainkaan. Tästä huolimatta ystävystyin taas uudestaan – ja sillä ystävyydellä oli taas ikävä loppu. Olimme moottoripyöräilemässä kun rattijuoppo murskasi ystäväni. Hän kuoli käytännössä käsivarsilleni.
Näiden kertyneiden menetyskokemusten seurauksena aloin luonnollisesti etääntyä yhä enemmän ihmisistä; vaikutti että kaikki läheiset ihmiset vain katosivat tavalla tai toisella elämästä. Tein duunia, opiskelin ja menestyin, mutta samalla ajelehdin elämän läpi oikein elämättä. Mikään ei tuntunut miltään. Tämän takia se kun rakastuin ensimmäisen kerran iskikin kuin pakettiauto moottoripyörään. (Sori, huumorintajuni on varsin musta.) Niin, naisia mulla oli ollut aiemminkin, mutta en ollut tuntenut juuri mitään – ehkä uskottelin olleeni rakastunut, mutta en aidosti ollut. Taisin särkeä pari sydäntä; olen siitä pahoillani. En tehnyt sitä ilkeyttäni tai tahallani. Olin vain niin pihalla.
Mutta niin, ensirakkauteni vaikutti upealta; hän oli myös kovia kokenut ja yhteensopivalla tavalla fucked up, vähän kuten se ah niin ihana romantiikka tuossa uudessa Deadpoolissa. Pari ekaa vuotta hänen kanssaan olivat mahtavia. Sitten hän sairastui vakavasti; kyseessä paljastui olevan kohdunkaulan syöpä. Kun oikea diagnoosi saatiin vihdoin se oli edennyt jo hyvin pitkälle. Julkinen puoli alkoi olla valmis antamaan kuolemantuomion. En suostunut hyväksymään sitä vaan käytin koko omaisuuteni hänen pelastamisekseen. Hän käytti toki myös omat rahansa, mutta no – minulla oli perintöä ja vuosien työnteon tuloksia. Enkä ollut käyttänyt rahaa juuri mihinkään. Kun rahat alkoivat loppumaan, myin kaiken minkä omistin.
Puolisolleni tehtiin lopulta erittäin invasiivisia toimenpiteitä, mistä mm. aiheutui menopaussi alle kolmekymppisenä. Niiden lopputuloksena hän selviytyi, mutta joutui käyttämään rankkoja lääkecocktaileja. Tämä tarkoitti sekä voimakkaita, addiktiivisia kipulääkkeitä että hormonihoitoja. Tämä yhdistelmä muutti hänen persoonallisuuttaan. Jossain vaiheessa hoitoja hän oli alkanut pettämään minua ja käyttämään myös muita aineita. Kun asia paljastui, jäin sitten täysin tyhjän päälle.
Seuraavat pari vuotta menivät täysin sumussa. Tipahdin työttömäksi koska en jaksanut pitää huolta asiakaskunnastani – työtaso oli muutenkin tipahtanut puolisoni sairauden aikana. Omaisuutta ei ollut, olin jonkin aikaa koditon. Emotionaalisesti fiilikset vaihtelivat murhanhimoisesta vihasta musertavaan epätoivoon. Tämä kaikki johti vakavaan masennukseen. Mutta selvisin taas, jotenkin. Raahasin itseni ylös sieltä kuopasta, kehiti itselleni uuden uran ja aloin toipua taloudellisesti sekä mielenterveydellisesti. Pari vuotta lisää ja olin taas jaloillani, mutta kylmempi kuin koskaan.
Yllättävää kyllä, en alkanut vihaamaan naisia. Palasin vanhan malliin missä ajelehdin suhteesta toiseen ilman että tunsin oikeasti mitään. Ehkä tietyllä tavalla regressoiduin takaisin siihen elämään, mitä olin viettänyt opiskeluvuosieni aikana. Sitten kohtasin taas uuden valonsäteen. Elämääni ilmantui nainen, joka kykeni ohittamaan suoraan kaiken sosiaalisen teflonin ja saamaan minut tuntemaan. Rakastuin vielä voimakkaammin kuin aiemmin. Suhde oli lyhyt ja päättyi koska olin yhä liian rikkinäinen syöpänaisesta. Hän ei tehnyt siis mitään väärää, mutta olin sen jälkeen hetken aivan sekaisin. Puhun siis sellaisesta todella typerästä ja cringystä sekoilusta – pitkien sähköpostien lähettelemisestä eksälle aamuyöllä ja muuta tyhmää. Jotenkin vaan kaikki kortit pakassa etsivät uutta paikkaa. En ehkä ollut ymmärtänyt kuinka erityinen tuo ihminen oli ennen menetystä.
Mutta vaikka tämä kuulostaa tragedialta, se oli lopulta parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Tilanne pakotti tarkastelemaan itseäni, defenssejäni ja traumoja kriittisesti sekä näkemään kokonaisuuden. Ymmärtämään sen etten aidosti elänyt vaan ainoastaan olin olemassa. Aloin purkamaan aktiivisesti epäterveitä käytöstapojani, opettamaan itseäni elämään pelkän olemisen sijaan ja huomioimaan ihmisiä paremmin. Yrittämään oppia antamaan itsestäni enemmän muille.
Tuosta lyhyestä valonsäteestä ja sen aiheuttamasta ahaa-elämyksestä on nyt yli vuosi. Olen 36-vuotias akateeminen tyyppi, joka on johtavassa asemassa oleva erityisammattilainen. Tienaan hyvin, työni on mielekästä ja haastavaa. Olen yhä ihminen josta kaikki pitävät mutta kukaan ei oikeasti tunne, mutta se on jotakin mitä yritän muuttaa. Olen alkanut lähentyä johinkin vanhoihin opiskelukavereihin ja työkavereihin, minkä toivon ehkä johtavan ystävyyteen. Tietyllä tavalla olen ehkä ikäkumppaneita 10-15 vuotta jäljessä, koska olen joutunut aloittamaan elämän kerran kokonaan alusta. Toisaalta olen myös vain ajelehtinyt monia, monia vuosia kokematta ja tuntematta aidosti mitään.
Nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti elossa. Koen ja näen asiat eri tavalla. Tiedän, että tahdon saada tästä elämästä irti asioita ja olla onnellinen, sekä olla paras versio itsestäni mikä voin koskaan olla. Teen uusia asioita ja opettelen tuntemaan. Voi olla etten enää pariudu koskaan, mutta se on ihan ok. En ainakaan aio enää harrastaa noita merkityksettömiä suhteita, jotka voivat olla toisille kuitenkin merkityksellisiä. Kenties joku vielä iskee kuin salama tai sitten ei; onnellinen voi olla joka tapauksessa.
Jos tällä tarinalla on jokin opetus, niitä lienee kaksi.
Ensinnäkin, kaikesta voi selvitä kun oikeasti haluaa. Toiseksi, itseään voi aina muuttaa eikä ole koskaan myöhäistä tehdä niin. Live long and prosper!
submitted by tiikerinsilma to Suomi [link] [comments]